Pelastettu kurttulehtiruusu Alba on rehevä ja kukkii hyvin. Juurivesoja tulee paljon, niin paljon, että raivuri nitistää aina karkulaiset.
Tuoksu on hyvä ja voimakas, pörriäisenkin mielestä.
Vaikka vuosi sitten Aicha saikin aikamoisia palovaurioita, se kukkii kuitenkin nyt upeasti ja voi hyvin.
Se on tehnyt vaikutuksen kaalimatoonkin.
Aichan nuput ovat kirkkaan keltaisia.
Agnes kasvaa todella kuivassa ja vähäravinteisessa paikassa, mutta se pärjäilee.
Pelastettu Hansa voi hyvin ja on tehnyt paljon tuoksuvia kukkia.
Yksinkertaisin kukin kukkiva juhannusruusu voi hienosti ja kukkii vasta nyt, juhannuksen jälkeen.
Kerisalo on uusi ruusu minulla ja kasvaa Millin puutarhassa.
Pensas tuntuu kasvavan hyvin ja kukkii kauniisti.
Ruusutarhan Lac Majeau kukkii runsaasti ja voi hyvin. Nuput ovat punavalkoisia.
Matti tai Maija Hesperian nuppuja. Tämän piti tosin olla Linnanmäen kaunotar, mutta eipä taida olla.
Vaikka kaunotar onkin, mutta laji on eri.
Pieni Papula oli usean vuoden ilman kukkia, mutta nyt se suorastaan hukkuu niihin. Korkeuttakin se on kasvanut ihan salaa.
Nuput ovat viehättäviä myös muiden mielestä.
Poppius punaisine, kaartuvine oksineen on upea ja runsaskukkainen. Korkeutta on myös tullut reilusti.
Kukkii aikalailla ensimmäisten joukossa.
Ristinummi kuuluu suosikkeihini. Se on kookas ja upea perhosen herkkine kukkineen.
Kukat ovat isot ja niitä on paljon.
Pensas on elinvoimainen ja ilmava. Juurivesoja tulee ja yhden uuden alunkin olen siitä ottanut.
Robusta, myös pelastettu, hehkuu väreillään, mutta ei tuoksu lainkaan.
Näitä on kaksi; pelastettu on omajuurinen ja toinen vartettu malli. Piikit ovat isot, vahvat ja punaiset.
Sointu on kookas pensas, joka peittyy pienehköihin kukkiin.
Ja nuppuja on paljon.
Filemonin ruusu kukkii terassin reunuspenkissä, vähän lumivaurioita kärsineenä.
Kotona takapihalla Gelbe Fru Hastrup pärjää edellisvuosia patemmin ja kukka on kaunis.
Millin Pink Pavement on tuuhea ja rehevä pieni pensas, kukkiakin muutama.
Terassin reunan Belle Poitevine kukkii ja tuoksuu runsaasti.
Myös terassin reunalla kasvava Theresas Bugnet on kookkas kaarevine oksineen ja kukkii todella runsaasti.
Tove Jansson edellisten vieressä on innostunut kasvamaan ja kukkimaan.
Wasagaming on hyvinvoiva, mutta aika matala ja kukkii, kukkii.
Takapihalla William Baffin on kasvattanut muutaman pitkän ja kaarevan oksan. Siro pensas ja kukkii hyvin, kukat tuoksuvat.
William Baffin rehevän karviaisen seurana.
Takapihan Henry Kelsey pärjäilee ja kukkii kauniisti, mutta rehevämpikin voisi olla.
Jens Munk on uusi Millin puutarhassa, pieni ja rehevä.
Kiss Me ruusun nuppu. Suuria odotuksia tämän suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti