keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Ruukkuruusut mökillä


 Kaksi patioruusua hankin mökille hiukan ylisuuriin ruukkuihin, varmistaakseni talvehtimisen kuusen suojassa. Saa nähdä, kuinka käy.
Patioruusu Rosa Starlet Carmen ( 67 ) 
Patioruusu Rosa Starlet Luisa ( 68 )

Millin pihan ruusut


Rosa rubiginosa Magnifica kasvoi keväällä tässä saunamökin päädyssä oikealla ja paloi toukokuun lopussa saunan mukana. Siivotessamme jälkiä, kannoin hiiltyneet juuripaakut kompostiin.
Rosa rubiginosa Magnifica ( 61 ) ehti tehdä tämän yhden pienen kuvan ennen paloa.
Muutaman viikon päästä taika-komposti oli herättänyt henkiin taas yhden ruusun. Niinpä istutin tämän väliaikaiseen paikkaan odottamaan lopullista sijoituspaikkaansa.
Oikeassa reunassa hyvin pienenä Magnifica nyt aloittelee uutta kasvuaan.
Neilikkaruusu ( 62 ) Pink Grootendorst on pysty, vähään tyytyvä ja pitkään kukkiva ruusu. 
Pink Pavement ( 63 ) on myös pitkään kukkiva ja tuoksuva suht pieni ruusu, kuuluu tarhakurtturuusuihin. 
Juhannusruusu ( 64 ), kerrottu. Tältä tulee näyttämään myös minun ruusuni enis keväänä. Sain sen aikanaan juurivesana. Se eleli joten kuten ruukussa, kunnes heivasin sen, no minnekäs muualle kuin kompostiin. Muiden tavoin se piristyi ja eleli siellä ainakin yhden kesän. Päätin palkita sen sitkeyden ja siirsin sen muiden seuraan. 
Jens Munk ( 65 ) on tarhakurtturuusu, piikkinen ja tiheäkasvuinen. Pitäisi olla vaatimaton maanlaadun suhteen ja kukkii tuoksuvin kukin.
Kerisalo ( 66 ) on luultavasti pimpinellaruusun ja metsäruusun risteymä, kasvaa kaksimetriseksi ja kukkii isoin, tuoksuvin kukin. Kukka ei ole vielä oma tuotos.
Alexander MacKenzie sinnittelee myös vielä, katsotaan, kuinka käy kesällä.









tiistai 30. joulukuuta 2014

Lasten ruusut

James Mason ( 57 ) On Larin ruusu. Ensimmäisenä vuonna ei kukkinut, mutta nyt oli upea. Kuuluu ranskanruusuihin.
Charles de Mills ( 58 ) on Rikun ruusu, mutta ei ole valitettavasti vielä minulla kukkinut, ollut vähän käyntiin lähtö vaikeuksia.
Princesse de Tripoli ( 59 ) on Riinan ruusu ja kuuluu damaskonruusuihin. 
Anais Segalas ( 60 ) on nimetty Johannalle ja on ranskanruusun ja kartanoruusun risteymä.

Mökin edustan kohopenkki

Tässä on jo menettettyjäkin ruusuja, niistä enemmän toisessa kohdassa, mutta nut tässä on seuraavat.
High Voltage ( 51 ) kerran jo paleltui niin pahasti, että kiskoin sen maasta ja heitin kompostiin ja kesän ehtiessä pidemmälle, huomasin uudet vihreät versot ja kiikutin sen nopeasti paraatipaikalle ja tässä se nyt kukkii.
Morden Sunrise ( 52 ) oli myös hiukan kiikun kaakun, mutta toistaiseksi hengissä.
Celsiana ( 53 ) on yksi huippusuosikeistani, yksi talvi vasta takana.
Giardina ( 54 ) on hengissä, vaikka pupu sitä söikin, mutta ei ole minulla vielä kukkinut, mutta tältä niiden pitäisi näyttää. Jospa ensi kesänä tähän saa jo oman kukan kuvat.
Sävel ( 55 ) on tarhakurtturuusu ja tuore hankinta. Oma ei ole vielä kukkinut, mutta tämän näköisestä ruususta on siis kyse.

Ristinummi poikanen ( 56 )






maanantai 29. joulukuuta 2014

Terassin reunusruusut

Tähän terassin reunaan laitettiin myös ruusuille penkkiä, myöhemmin jatkettii vielä rappusten toiselle puolelle. Osa alkuperäisistä ruusuista paleltui, osa kävi toipumassa kompostissa ennen uudelleen istutusta ja osa on sinnitellyt ja pärjännyt hyvinkin alusta asti.
Filemoninruusu eli Souvenir de Philemon Cochet ( 45 ) on sitkeä ja kaunis kukkija. Ja tuoksuu hyvältä.
Kukka on hyvin tiivis ja kerrottu.
Tove Jansson ( 46 ) on pimpinellaruusuja ja vaikka kukkiikin vain oikeastaan kerran, kukkien väri on upea ja niitä on paljon. Se tekee myös juurivesoja. 
Vähän eri värisävyjä kukissa esiintyy.
Mont Blanc ( 47 ) on kookoas kurttulehtiruusu, Kukkii isoin, tuoksuvin kukin runsaasti. 
Jostain syystä tämän parempaa kuvaa en löytänyt, mutta asia korjaantuu kesällä.
Belle Poitevine ( 48 ) muistuttaa mielestäni hansaruusua, mutta viisaammat väittää, että erojakin on. Kukkii runsaasti ja pitkään tuoksuvin kukin. 
Viljaminkeltaruusu eli William's Double Yellow ( 49 ) kuuluu pimpinellaruusuihin ja suht uusi hankinta, mutta joku tässä viehätti. 
Theresan ruusu ( 50 ), jonka kuljetuksessa katkenneen varren korjasin ihoteipillä, onnistuneesti. Kukkii pitkään, tuoksuu ja on kasvanut jo parimetriseksi.
Ja lisäkuvia... 
Nuput ovat hyvin punaiset.







Iso kohopenkki

Rosa Anisade ( 35 ) on pieni koinen ja muistaakseni pitäisi kukkia koko kesän.
Todella kauniit kukat ja lehdet, mutta aika myöhään heräävä keväällä.
Louise Bugnet ( 36 ) kuuluu kurtturuusuihin, on lähes piikitön, kukkii pitkään tuoksuvin kukin ja nuput ovat lähes punaiset. 
Wasagaming ( 37 ) on myös kurtturuusu ja kukkii runsaasti, eikä ole mikään herkkis. Vaurioitui pahoin saunan palossa, mutta teki vielä uutta oksaa myöhemmin. 
Aicha ( 38 ) on puistoruusu ja pitäisi olla keltakukkainen, mutta kerrankos tulee eri taimi kuin oli tarkoitus tai kukan värisävy on hiukan erilainen. Vaurioitui pahoin saunan palossa, mutta teki vielä uutta oksaa myöhemmin.  
Nevada ( 39 ) on mandariiniruusu. Upea ruusu, mutta minulla se on vasta alkutekijöissä, eikä ole päässyt näyttämään kykyjään. Vaurioitui pahoin saunan palossa, mutta teki vielä uutta oksaa myöhemmin. 
Schneewittchen ( 40 ) kukkii kauniisti ja pitkään. Se saatetaan luokitella ryhmäruusuihin. 
Snow Pavement ( 41 ) kuuluu tarhakurtturuusuihin ja on terve ja kestävä pensas, joka kukkii pitkään. Minulla muurahaiset ovat ajatelleet kimppakämppää tämän juuristoon, mutta vääntöä käydään edelleen, kumpikaan ei luovuta. 
Ns. Mme Hardy ( 42 ) tämä ei kyllä ole vaikka sellaisena minulle tuli. Todella kaunis se on, mikä sitten lieneekään. 
Tässä lähikuva kukasta.
Tässä Champlain ( 43 ), kanadalainen pitkään kukkiva ja tuoksuva ruusu. Vaurioitui myös pahoin saunan palossa, mutta teki vielä uutta oksaa myöhemmin. 
Duchess de Montebello ( 44 ) kuuluu ranskanruusuihin. Pieni pensas, kaunis, mutta parina kesänä jotkut öttiäiset ovat hyökänneet nuppujen kimppuun. Kasvupaikka on varmasti liian kuiva.



sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Ruusut kotona takapihalla (ja pari etupihalla)


 Takapihallamme kasvaa myös muutamia ruusuja
Gelbe Fru Dagmar ( 25 ) on pieni, mutta sitkeä ja kukkii joka vuosi, vaikka elääkin suuren koivun katveessa. 
Peace ( 26 ) on varmaan upein näkemäni ruusu, meille se tuli ns. Riinan ruusuna. 
Kukkien väritys on upea, samoin tuoksu. 
Henry Kelsey ( 27 ) on yksi kolmesta hiukan köynnöstävästä ruususta pihallamme ja väri on hehkuva. 
John Cabot ( 28 ) on toinen köynnöstävä ruusuni ja aivan hurmaava. 
Hansaland ( 29 ) on pieni, mutta sitkeä sissi, jonka luulen tarvitsevan hiukan lisäapuja kasvupaikkansa vuoksi. 
Yksi ylpeyteni on Violacea eli La Belle Sultane ( 30 ). Ranskanruusu. Väri on huikea. 
William Baffin ( 31 ) on kolmas köynnöstävä ruusuni ja myös todella kaunis.
Heidi Klum ( 32 ) on aika tuore hankinta ja hetken heräteostos.
Maria Theresia ( 33 ) oli saman reissun mielijohde upea kukkansa vuoksi.
Pink Robusta ( 34 ) on todella upea ja kukkii pitkään. 
Kukat ovat suuret, mutta eivät tuoksu.
Tämä pikkukukkainen ruusu ( 69? ) sinnittelee vielä etupihan kukkapenkissä monien muiden jo luovutettua. Nimen laitan myöhemmin, kun tulee mieleen. 
Tämäkin ( 70? ) on hengissä vielä seinan vierustalla, paikka on hämärä ja kuiva, joten ei kovin hehkeä ollut tämäkään enää viime kesänä.